Korkeimman oikeuden asiamäärissä lievää laskua

19.2.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Korkeimpaan oikeuteen saapui viime vuonna asioita kuusi prosenttia edellisvuotta vähemmän

Korkeimpaan oikeuteen (KKO) saapui viime vuonna kaikkiaan 2 456
asiaa, mikä on kuusi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Juttumäärä aleni
ennen muuta riita-asioissa. Toimintavuonna ratkaistiin 2 378 asiaa.
Ennakkopäätöksiä julkaistiin 105 eli saman verran kuin aikaisempina
vuosina keskimäärin.

Määrällisesti suurimman osan KKO:ssa
käsitellyistä asioista muodostivat valituslupahakemukset. Viime vuonna
vastaanotetuista valituslupahakemuksista 1 143 koski siviiliasioita,
joihin kuuluvat riita-asioiden lisäksi maa- ja vakuutusoikeusasiat.
Rikosasioissa lupahakemuksia saapui kaikkiaan 1 024. Valituslupa
myönnettiin 101 tapauksessa eli 4,7 prosentissa kaikista
valituslupahakemuksista.

Ratkaistuista asioista 1 198 oli siviili-
ja 915 rikosasioita. Hakemusasioita tuli vireille 210 kappaletta ja
niitä ratkaistiin 247. Armonanomuksiin liittyviä lausuntoja annettiin
18.

Kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 6,9
kuukautta eli hieman edellisvuotta pitempi. Ne valituslupahakemukset,
jotka hylättiin, ratkaistiin keskimäärin 5,2 kuukaudessa. Niissä
tapauksissa, joissa valituslupa myönnettiin, käsittelyaika
kokonaisuudessaan oli keskimäärin 23 kuukautta.

Korkeimman oikeuden asiamäärissä lievää laskua

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments