Metsähallituksen palveluksessa ollut metsuri oli kunnanvaltuutettuna esteellinen osallistumaan kaavoituspäätökseen Metsähallituksen maille

29.11.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2016:190

Maankäyttö ja rakentaminen – Osayleiskaava – Esteellisyys – Palvelussuhdejäävi – Metsähallitus – Tuulivoima

Kaupunginvaltuusto oli
hyväksynyt tuulivoimayleiskaavan Metsähallituksen hallinnoimalle
valtionmaalle. Kaavahanke oli käynnistynyt Metsähallituksen
Laatumaa-tulosalueen esityksestä. A, joka työskenteli metsurina
Metsähallituksen Metsätalous-tulosalueen palveluksessa, oli osallistunut
kaava-asian käsittelyyn kaupunginhallituksessa. Metsähallituksella oli
odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa valmisteltavana olleen
kaavahankkeen johdosta. Asiassa oli ratkaistava, oliko A ollut
työsuhteensa johdosta esteellinen osallistumaan kaavahankkeen
käsittelyyn kaupunginhallituksessa.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että palvelussuhdejääviä koskevaa hallintolain
28 §:n 1 momentin 4 kohtaa ei voida tulkita niin, että palvelussuhde
valtioon tai valtion liikelaitokseen ei lähtökohtaisesti voisi muodostaa
esteellisyyttä silloin, kun kysymys on valtion tai valtion
liikelaitoksen palveluksessa olevan henkilön osallistumisesta
hallintoasian käsittelyyn kunnan luottamushenkilönä.

Laatumaa-tulosalue
ja Metsätalous-tulosalue olivat kuuluneet samaan Metsähallituksen
liiketoiminta-alueeseen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tässä
tilanteessa tulosalueiden erillisyydelle ei voitu antaa ratkaisevaa
merkitystä arvioitaessa A:n esteellisyyttä.

Palvelussuhteen
perusteella syntyvä esteellisyys ei edellyttänyt, että A olisi saanut
asiassa itselleen hyötyä, tai että hänen osallistumisensa asian
käsittelyyn olisi vaikuttanut asiassa tehtävään ratkaisuun.
Esteellisyyden arvioinnin kannalta ei myöskään ollut merkitystä sillä,
oliko A itse kokenut olevansa asiassa esteellinen tai mikä hänen
asemansa oli Metsähallituksen liiketoiminta-alueen organisaatiossa.

Kaupunginvaltuuston päätös oli syntynyt A:n esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessä.

(Korjaus uutisen otsikkoon: metsuri oli osallistunut valtuuston käsittelemän kaava-asian valmisteluun kaupunginhallituksen jäsenenä)

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments