Asianajaja tuomittiin salassapitorikkomuksesta. Loppulausuntoon sisältynyt ylimääräinen tieto voitiin hyödyntää.

10.3.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

I-SHO:2017:1

Telekuuntelu – Ylimääräisen tiedon käyttäminen
Salassapitorikos
Yllytys salassapitorikokseen
Oikeudenkäyntikulut

Toisen rikoksen tutkinnan
yhteydessä telekuuntelulla saadun niin sanotun ylimääräisen tiedon
hyödyntäminen oli ratkaistava pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 ja 2
momentista ilmenevillä edellytyksillä eikä 3 momentissa tarkoitetulla
tuomioistuimen toimivaltaa koskevalla määräyksellä ollut merkitystä
hyödyntämisen sallittavuutta harkittaessa muissa kuin 1 ja 2 momentissa
tarkoitetuissa tapauksissa. Ylimääräistä tietoa sisältäneiden
tallenteiden esittämistä kirjallisina todisteina ei sallittu, mutta
ylimääräistä tietoa sisältänyt esitutkinnan loppulausunto voitiin ottaa
oikeudenkäyntiaineistona huomioon, koska siinä oli kysymys asianajaja
A:n itsensä ilmoittamista seikoista.

A tuomittiin
salassapitorikkomuksesta, koska hän oli ilmaissut päämiehensä C:n
vangitsemispäätöksessä salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja
ulkopuoliselle B:lle. Syyksilukemisen kannalta ei ollut merkitystä,
vaikka A oli saanut samat tiedot C:ltä, tutkinnanjohtajalta ja oman
päättelynsä perusteella. Syyte B:tä vastaan yllytyksestä A:n rikokseen
hylättiin näyttämättömänä.

Valtio velvoitettiin korvaamaan osa A:n
oikeudenkäyntikuluista, koska A tuomittiin olennaisesti syyttäjän
rangaistusvaatimusta lievemmin ja koska todistelu asiassa oli koskenut
merkittävältä osin hylätyksi tulleita seikkoja.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments