Ennakkopäätös oman asunnon luovutusvoittoverosta kun asunto saatu osituksen ja perinnönjaon kautta

12.5.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2017:80

Henkilökohtaisen tulon verotus – Oman asunnon luovutusvoitto – Omistusaika – Ositus – Perinnönjako

A:n kuolinpesä ja A:n leski B
omistivat erään huoneiston hallintaan oikeuttaneet osakkeet puoliksi
kumpikin. A:n rintaperillinen C sai osakkeet osituksessa ja
perinnönjaossa siten, että 74,44 prosentin osalta osakkeet vastasivat
hänen netto-osuuttaan A:n kuolinpesässä ja 25,56 prosentin osalta hän
maksoi vastiketta pesän ulkopuolisin varoin. Asiassa oli kysymys siitä,
miten C:n omistusaika oli ensin mainitun 74,44 prosentin osuuden osalta
laskettava oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevaa
tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdan säännöstä sovellettaessa.

C:n
ei voitu katsoa saavan mainittua osuutta osakkeista yksin perinnönjaon
perusteella, vaan osakkeista puolet siirtyi ensin osituksessa A:n
perillisille ja vasta tämän jälkeen perillisten kesken toimitettavassa
perinnönjaossa C:lle. Kun kuitenkin otettiin huomioon tuloverolain 46
§:n 2 momentista ilmenevä periaate, jonka mukaan osituksen toimittaminen
ei vaikuta omistusajan laskemiseen, sekä oikeuskäytännössä vakiintunut
periaate, jonka mukaan perinnöksi saadun omaisuuden omistusaika luetaan
perinnönjättäjän kuolinajankohdasta, C:n omistusaika koko kysymyksessä
olleen 74,44 prosentin osuuden osalta oli luettava A:n kuolinpäivästä.
Ennakkoratkaisu vuosille 2015 ja 2016.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments