KHO: 13-vuotiaana vanhempansa mukana turvapaikkaa hakenutta olisi tullut kuulla asiassa

15.5.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2017:81

Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Vanhemman ja lapsen yhteinen hakemus – Lapsen mielipide – Lapsen kuuleminen – Lapsen etu – Turvapaikkapuhuttelu – Menettelyvirhe

Asiassa oli kysymys siitä, oliko
Maahanmuuttovirasto voinut tehdä päätöksen A:n ja hänen lapsensa B:n
kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa varaamatta Suomeen tullessaan
13-vuotiaalle ja Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä
14-vuotiaalle B:lle tilaisuutta tulla kuulluksi hakemuksen perusteista
ja selvittämättä hänen näkemystään asiassa.

Korkein
hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislaissa ja sitä koskevissa
esitöissä 12 vuotta täyttäneen lapsen kuuleminen turvapaikkatutkinnassa
on määritelty selkeäksi pääsäännöksi, josta poikkeamisen mahdollisuutta
on tulkittava suppeasti. Viranomaiselle ulkomaalaislaissa asetettua
lapsen kuulemisvelvollisuutta arvioitaessa oli otettava huomioon lapsen
oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artikla luettuna yhdessä 3
artiklan 1 kappaleen kanssa ja kyseisiä sopimusmääräyksiä koskevat
Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitean yleiskommentit.

B:lle
ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi kansainvälistä suojelua
koskevan hakemuksen tekemiseen johtaneista syistä. Lapsen mielipiteitä
ei ollut asiassa saadun selvityksen mukaan selvitetty
turvapaikkatutkinnan aikana eikä niitä ollut siten otettu huomioon
Suomen perustuslain 6 §:n 3 momentissa, Euroopan unionin
perusoikeuskirjan 24 artiklan 1 kohdassa, lapsen oikeuksia koskevan
yleissopimuksen 12 artiklassa ja ulkomaalaislain 6 §:n 2 momentissa
edellytetyllä tavalla. Toisin kuin Maahanmuuttovirasto oli
hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa todennut, A:n kansainvälistä
suojelua koskevan hakemuksen perusteet olivat koskeneet sekä A:ta että
hänen lastaan B:tä. Lapsen kuulemista ei asiassa saadun kirjallisen
selvityksen perusteella ollut voitu pitää ilmeisen tarpeettomana.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että Maahanmuuttovirasto oli menetellyt
virheellisesti, kun A:n lapselle ei ollut ennen Maahanmuuttoviraston
päätöstä varattu tilaisuutta tulla kuulluksi turvapaikkahakemuksen
tekemiseen johtaneista syistä, kansainvälistä suojelua koskevan
hakemuksen perusteista ja hakemusta koskevista näkemyksistään. Näin
ollen lapsen mielipide kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa oli
jäänyt selvittämättä ja huomioon ottamatta hänen ikänsä ja
kehitystasonsa mukaisesti. Koska Maahanmuuttoviraston päätös oli
syntynyt virheellisessä järjestyksessä, Maahanmuuttoviraston ja
hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin
Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

KHO:2017:81

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments