Linja-autoalalla kartelli. Useita 100.000 euron hyvitysmaksuja.

14.12.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Markkinaoikeus tuomitsi useita linja-autoyhtiötä, Linja-autoliiton ja Matkahuollon kunkin maksamaan seuraamusmaksuna 100.000 euroa kielletystä kilpailun rajoittamisesta.

Kilpailu ja kuluttajavirasto vaati
useille linja-autoyhtiölle, Linja-autoliitolle ja Matkahuollolle
yhteensä yli 30 miljoonan euron määräisiä seuraamusmaksuja, koska yhtiöt
ja Linja-autoliitto olivat vuodesta 2008 lähtien rikkoneet
kilpailulakia ja sitä edeltänyttä kilpailunrajoituslakia harjoittamalla
kiellettyä kilpailijoiden välistä yhteistyötä linja-autoliikenteen
markkinoilla.

Uusi joukkoliikennelaki tuli voimaan 3.12.2009. Lailla on pyritty
EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti avaamaan liikennemarkkinat
kilpailulle. Joukkoliikennelaissa säädetyn siirtymäajan 2009-2019 aikana
linja-autoliikenne avataan kilpailulle.

Markkinaoikeuden ratkaisu 14.12.2017

Markkinaoikeus katsoi, että yhtiöt ja Linja-autoliitto eivät olleet
edunvalvontatoimiensa ja niihin liittyneiden keskustelujen ja
neuvottelujen yhteydessä syyllistyneet kiellettyyn kilpailun
rajoittamiseen. Myöskään toimia, joissa keskusteluin, lausunnoin tai
valituksin oli vastustettu reittiliikennelupien myöntämistä, ei pidetty
kiellettynä kilpailun rajoittamisena. Markkinaoikeus katsoi, että
Matkahuollon palvelusopimusuudistus ei ollut kilpailua rajoittava.
Markkinaoikeus hylkäsi Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksen näiltä
osin.

Markkinaoikeus katsoi, että yhtiöt ja Linja-autoliitto olivat
kuitenkin, sulkemalla uudet reittiliikennevuorot Matkahuollon
matkapalvelujen kuten informaatio- ja lipunmyyntipalvelujen ulkopuolelle
ja jättämällä myöntämättä näille rahdinkuljetusoikeuksia, pyrkineet
rajoittamaan kilpailua. Näihin toimiin oli ryhdytty linja-autoalaa
koskeneen lainsäädäntöuudistuksen murroksessa siirtymäkauden aikana.
Toimet olivat saattaneet vaikeuttaa uusien yrittäjien pääsyä
markkinoille, mutta ne eivät olleet pystyneet sitä estämään. Toimet
olivat pikemmin murrosvaiheessa tehty äkkipikainen reaktio uuteen
tilanteeseen. Matkapalvelujen osalta toimet kestivät joulukuusta 2010
syyskuuhun 2012 ja rahtipalvelujen osalta joulukuusta 2010 joulukuuhun
2015.

Markkinaoikeus tuomitsi yhdeksän bussiyhtiötä tai niiden
yhteenliittymää (muun muassa J. Vainion Liikenne, Koiviston Auto,
Länsilinjat, Pohjolan Liikenne, Pohjolan Matka, Savonlinja ja Väinö
Paunu), Linja-autoliiton ja Matkahuollon kunkin maksamaan
seuraamusmaksuna 100.000 euroa eli yhteensä 1.100.000 euroa.

Markkinaoikeus
tuomitsi useita linja-autoyhtiötä, Linja-autoliiton ja Matkahuollon
kunkin maksamaan seuraamusmaksuna 100.000 euroa kielletystä kilpailun
rajoittamisesta. Markkinaoikeus hylkäsi osan Kilpailu- ja
kuluttajaviraston vaatimuksista.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments