Markkinaoikeuteen vuonna 2016 hieman vähemmän asioita kuin edellisenä vuotena

2.1.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Nähtäväksi jää, johtuiko asiamäärien väheneminen vuoden 2016 alussa toteutetusta oikeudenkäyntimaksujen korotuksesta ja onko asiamäärien lasku pysyvää.

Markkinaoikeuteen saapui vuonna 2016 yhteensä 785 asiaa ja ratkaisuja
tehtiin 735. Vireillä vuoden lopussa oli 488 asiaa, mikä vastaa hieman
yli puolen vuoden aikana tehtävää työmäärää. Keskimääräinen
käsittelyaika oli 6,2 kuukautta. Markkinaoikeuden työtilanne on siten
tasapainoinen ja asiat ratkaistaan keskimäärin kohtuullisessa ajassa.

Vaikka
julkisia hankintoja koskevien valitusten määrä laski noin sadalla
valituksella edelliseen vuoteen verrattuna, julkisia hankintoja koskevat
valitukset olivat edelleen suurin asiaryhmä: hankintavalituksia saapui
426. Markkinaoikeus ratkaisi vuoden 2016 aikana 407 hankinta-asiaa.
Julkisia hankintoja koskevien valitusten keskimääräinen käsittelyaika
oli 6,3 kuukautta.

Tekijänoikeuslain 60 a §:n mukaisia hakemuksia
teleliittymän yhteistietojen luovuttamisesta saapui suunnilleen sama
määrä kuin edellisenä vuotena eli 217. Erona edelliseen vuoteen oli se,
että vuoden 2016 aikana saapuneissa hakemuksissa pyydettiin usein
yhdessä hakemuksessa huomattavasti useampien teleliittymien
yhteistietoja kuin edellisenä vuonna oli tavanomaista.

Tavaramerkkivalituksia
saapui 34 ja valituksia ratkaistiin 22 kappaletta. Tavaramerkkiriitoja
saapui 16 ja ratkaistiin 23 kappaletta. Patenttivalituksia saapui 11 ja
valituksia ratkaistiin 17 kappaletta. Patenttiriitoja saapui ja
ratkaistiin kahdeksan kappaletta. IPR-asioihin liittyviä
turvaamistoimihakemuksia saapui viisi ja ratkaistiin kuusi.

Sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa koskevia hakemuksia saapui 15 ja ratkaisuja annettiin myös 15.

Kilpailu-
ja valvonta-asioita saapui yhdeksän kappaletta ja ratkaistiin 12.
Markkinaoikeus antoi vuoden aikana kolme ratkaisua, jotka koskivat
matkahuolto- ja linja-autoyhtiöiden kilpailunrajoitusasian
täytäntöönpanon kieltämistä ja asianosaisasemaa. Kartelliasian suullinen
käsittely alkaa tammikuussa 2017.

Vuositilastot vuosi 2016

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments