Näpistykset johtivat upseerin irtisanomiseen

5.7.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO: Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus

A on esittänyt, ettei hänen
irtisanomisensa ole ollut yhdenvertaisuusperiaate huomioon ottaen
Rajavartiolaitoksen esikunnan vakiintuneen käytännön mukainen. A on
vedonnut opistoupseerin vuonna 2001 saamaan 50 päivän ehdolliseen
vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta ja niskoittelusta
poliisia vastaan, toisen virkamiehen vuonna 2003 saamaan 100 päiväsakon
rangaistukseen sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä ja virkamiehen
vastustamisesta sekä merivartioaseman päällikön vuonna 2009 saamaan
sakkorangaistukseen hänen annettuaan virheellisiä tietoja
matkalaskussaan. Kyseisten virkamiesten virkasuhteita ei ole
irtisanottu.

Korkein
hallinto-oikeus toteaa, että myös virkasuhteen irtisanomispäätösten on
oltava yhdenvertaisuusperiaatteen ja tasapuolisen kohtelun vaatimuksen
mukaisia. A:n tilanne poikkeaa kuitenkin merkityksellisellä tavalla
hänen esille tuomistaan tilanteista, joissa Rajavartiolaitoksen
virkamiehiä ei ole irtisanottu heidän saatuaan A:n saamaa rangaistusta
ankarampiakin sakkorangaistuksia. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa
syyksi luetut teot oli tehty vapaa-aikana, kun taas A:n irtisanomiseen
johtaneet rikokset ovat tapahtuneet virantoimituksessa ja hänet on
tuomittu myös palvelusrikoksista. Myös A:n muu irtisanomista
harkittaessa huomioon otettu käyttäytyminen on koskenut virantoimitusta.
Kolmannessa tilanteessa rikos oli yksittäinen teko muutoin pitkän ja
nuhteettoman virkauran jälkeen. A:n tuomioihin johtanut toiminta on sen
sijaan ollut toistuvaa eikä hänen aiempaa virkauraansa voida pitää
täysin nuhteettomana.

Muu päätös 3335/2017

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments