Siskonsa pahoinpidellyt irakilainen karkotetaan Suomesta

14.7.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2017:121 Ulkomaalaisasia – Karkottaminen – Karkottamisen edellytysten kokonaisharkinta – Syyllistyminen pahoinpitelyyn – Kulttuuriset syyt

Asiassa oli kysymys karkottamisen edellytysten kokonaisharkinnasta.

Valittaja A oli saanut Suomessa tuomion sisarensa pahoinpitelystä. Hän oli rikosasiassa vedonnut kulttuuristaan johtuviin syihin.

Asiassa oli käsillä karkottamisperuste. Karkottamisen edellytysten kokonaisharkinnassa oli vielä otettava yhtäältä huomioon rikoksen laatu ja toisaalta valittajan henkilökohtaiset olosuhteet. Viime mainittuihin kuuluivat muun ohessa valittajan nuori ikä, hänen suomalainen seurustelukumppaninsa sekä hänen Suomessa aloittamansa opinnot.

Rikoksen laadun osalta korkein hallinto-oikeus totesi, että perheen sisäinen, kulttuurisiin syihin perustuva väkivaltakäyttäytyminen osoitti piittaamattomuutta sellaisia arvoja kohtaan, joita turvataan sekä Suomen perustuslaissa että Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa.

Kun ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa otettiin huomioon karkotuksen puolesta puhuvana seikkana rikoksen laatu ja sitä vastaan puhuvina seikkoina valittajan henkilökohtainen tilanne, oli karkotusta puoltavia seikkoja pidettävä punninnassa painavampina.

Ulkomaalaislaki 146 ja 147 §, 147 a § 1 momentti, 149 § 1 momentti 2 kohta, 150 § 1, 2 ja 3 momentti,

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015) 2 artikla 2 kohta (Istanbulin sopimus)

KHO:2017:121

“Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015) on Suomessa voimaansaatettu lailla (375/2015) ja voimaansaattamisesta määrätty valtioneuvoston asetuksella (770/2015).

Sopimuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan osapuolia kehotetaan soveltamaan tätä yleissopimusta kaikkiin perheväkivallan uhreihin. Pannessaan täytäntöön tämän yleissopimuksen määräyksiä osapuolet kiinnittävät erityistä huomiota naisiin sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreina.

***

Suomi on edellä mainitulla Euroopan neuvoston yleissopimuksella kansainvälisesti sitoutunut torjumaan naisiin sukupuolensa perusteella kohdistuvaa väkivaltaa. Maahanmuuttajien osalta ongelmallisena on pidettävä perheen sisäistä väkivaltaa, jonka taustalla ovat perheen alkuperämaan tavat ja kulttuuri. Tällainen kulttuurisiin syihin perustuva väkivaltakäyttäytyminen osoittaa piittaamattomuutta sellaisia arvoja kohtaan, joita turvataan sekä Suomen perustuslaissa että Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa.”

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments