KHO laajensi muutoksenhakuun oikeutettujen piiriä lentomelua koskevassa asiassa

5.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2018:1

Valitusoikeus – Ilmailulaki – Hallintolainkäyttölaki – Kunta – Asukasyhdistys – Århusin sopimus – Lentoasema – Ympäristönsuojelulaki – Meluntorjunta – Melunhallintadirektiivi – Lentomelualue – Maankäytön suunnittelu

Asiassa oli ratkaistavana, oliko
Tuusulan kunnanhallituksella ja asukasyhdistyksellä oikeus valittaa
Liikenteen turvallisuusviraston päätöksestä, jolla oli ilmailulain
nojalla päätetty olla antamatta lentomelua koskevia toimintarajoituksia.
Ilmailulaissa ei ollut erikseen säädetty kunnanhallituksen ja
asukasyhdistyksen valitusoikeudesta, vaan asian ratkaiseminen perustui
hallintolainkäyttölain 6 §:n tulkintaan. Mainitun pykälän 1 momentin
perinteisen, verrattain ahtaan tulkinnan mukaan kunnanhallituksella ja
asukasyhdistyksellä ei olisi ollut valitusoikeutta. Kun kuitenkin
otettiin huomioon ilmailulain nojalla ratkaistun asian liityntä
lentoaseman ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa koskevaan
asiaan, yhdistysten valitusoikeutta koskeva kansainvälinen kehitys ja
oikeuskäytäntö, lentomelun vaikutukset kunnan maankäyttöön ja sen
suunnitteluun sekä se, että meluntorjuntaa koskevat toimintarajoitukset
oli määrättävä lopullisesti ilmailulain eikä ympäristönsuojelulain
nojalla, Liikenteen turvallisuusviraston päätöksen tulkittiin
vaikuttavan kunnan ja omakotiyhdistyksen oikeuteen, velvollisuuteen tai
etuun niin, että niillä hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan
oli valitusoikeus.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments