Vakaumuksensa vuoksi siviilipalveluksesta kieltäytyneen syyte hylättiin

Hovioikeus katsoi, että tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on perustuslaissa
kiellettyä syrjivää kohtelua Jehovan todistajiin nähden, jotka on lailla
vapautettu sekä asepalveluksen että siviilipalveluksen suorittamisesta.

Helsingin hovioikeus on tänään tuomiollaan hylännyt syytteen siviilipalveluksesta
kieltäytymisestä. Käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan teosta laissa säädettyyn 173
päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja oli kieltäytynyt siviilipalveluksesta
vakavien omantunnon syiden vuoksi.

Hovioikeus katsoi, että tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on perustuslaissa
kiellettyä syrjivää kohtelua Jehovan todistajiin nähden, jotka on lailla
vapautettu sekä asepalveluksen että siviilipalveluksen suorittamisesta. Kysymys perustuslaissa
säädetyn yhdenvertaisuuden vaatimuksen merkityksestä asiassa ratkaistiin
hovioikeudessa seitsemän jäsenen vahvennetussa kokoonpanossa. Ratkaisu tästä
kysymyksestä syntyi äänestyksen jälkeen (4–3).

Siviilipalveluslain 74 §:n perusteella siviilipalveluksesta kieltäytyvä on tuomittava
kieltäytymisestään vankeusrangaistukseen. Säännös on sisällöltään yksiselitteinen
ja ehdoton. Jehovan todistajat on puolestaan erillisellä lailla (vapautuslaki) vapautettu
kokonaan asevelvollisuudesta tai sitä korvaavasta palveluksesta. Laki säädettiin
ennen nykyisen perustuslain voimaantuloa poikkeuslakina perustuslainsäätämisjärjestyksessä
erityisesti sen vuoksi, että laki oli ristiriidassa hallitusmuodon yhdenvertaisuussäännöksen
kanssa. Lain perustelujen mukaan totaalikieltäytyjät tuolloin
lähes poikkeuksetta kuuluivat Jehovan todistajien uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Asiassa tuli erikseen arvioida, mikä merkitys ratkaisussa tuli antaa sille, että vapautuslaki
oli säädetty poikkeuslakina perustuslain säätämisjärjestyksessä ja johtiko
poikkeuslaki kuitenkin perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan
perustuslaissa turvatun yhdenvertaisen kohtelun kanssa. Tässä arviossa huomiota
oli kiinnitettävä erityisesti siihen, miten kauan aikaa sitten poikkeuslaki oli
säädetty, oliko perustuslakia olennaisilta osin muutettu tai oliko perustuslakivaliokunnan
näkemys asiaan muuttunut. Tämän arvioinnin lopputuloksesta hovioikeuden
vahvennettu kokoonpano oli erimielinen.

Enemmistö katsoi, että vuonna 1987 voimaan tulleen vapautuslain säätämisen jälkeen
oli tapahtunut olennaisia ajan kulumisesta johtuneita muutoksia. Suomi oli esimerkiksi
liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Kaikkia eri tekijöitä arvioituaan
enemmistö päätyi katsomaan, että yhdenvertaisen kohtelun vaatimus edellytti
vakaumusten yhdenvertaista kohtelua eikä erilaista kohtelua voitu pitää hyväksyttävänä
edes sen vuoksi, että vapautuslaki oli säädetty poikkeuslakina.

Vähemmistö arvioi tilannetta tältä osin eri tavoin. Vähemmistö katsoi, että perustuslakivaliokunnan
omaksumien kriteerien perusteella tuomioistuin ei voinut tässä tapauksessa
arvioida asiaa perustuslain 106 §:n perusteella ottaen huomioon, että vapautuslaki
oli säädetty poikkeuslakina. Valtiovallan tehtävien jako ja se seikka, että
eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa, ei myöskään antanut mahdollisuutta poiketa
yksiselitteisestä rangaistussäännöstä perusoikeusmyönteisen tulkinnan avulla. Vähemmistö
totesi, että vapautuslaista johtuvat perustuslailliset ongelmat olisi pyrittävä
ratkaisemaan lainsäädännöllisin keinoin.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä (eri mieltä) sekä
hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Seppo Ovaskainen (eri mieltä), Jouko Rantanen
(eri mieltä), Jussi Heiskanen, Anna-Liisa Hyvärinen ja Arja Mäki. Esittelijänä
ja valmistelijana on toiminut hovioikeuden esittelijä Kalle Mäenpää.

»Tiedote_R_16-738.pdf