Yhteistyökumppaneiden välille oli syntynyt sopimus, joka oli irtisanottavissa kohtuulliseksi katsotulla neljän kuukauden irtisanomisajalla

3.5.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2018:37

Sopimus – Sopimuksen syntyminen – Sopimuksen irtisanominen
Vahingonkorvaus

Kahvia valmistaneen M Oy:n
aloitteesta S Oy oli vuoden 2008 keväästä alkaen ryhtynyt valmistamaan
ja myymään M Oy:n tuotemerkkeihin ja sen toimittamiin malleihin
perustuneita kahvimukeja M Oy:lle ja sen asiakkaille. M Oy oli elokuussa
2011 ilmoittanut, että se lopettaa yhteistyön joulukuun lopussa 2011.

S
Oy vaati kanteessaan, että M Oy velvoitetaan suorittamaan sille
korvausta myymättä jääneistä varastotuotteista. M Oy kiisti kanteen
sillä perusteella, ettei osapuolten välillä ollut sopimusta ja että joka
tapauksessa neljän kuukauden irtisanomisaika oli riittävä.

Korkeimman
oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että osapuolten
välille oli syntynyt mukien valmistamista ja jakelua koskeva sopimus,
jonka irtisanominen edellytti kohtuullista irtisanomisaikaa. S Oy:lle
annettua neljän kuukauden aikaa pidettiin riittävänä, eikä M Oy siten
ollut syyllistynyt sopimusrikkomukseen. (Ään.)

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments