Yrittäjiksi ryhtyneiden työntekijöiden katsottiin rikkoneen yrityssalaisuuksia

8.3.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

HelHO:2017:16

Yrityssalaisuuden rikkominen
Tahallisuus

A ja B olivat menneet
osaomistajiksi ja vastuuhenkilöiksi C:n aikaisemmin yksin omistamaan
yhtiöön, joka alkoi toimia samalla alalla kuin A:n ja B:n entinen
työnantajayhtiö T. Syytteen mukaan A ja B olivat käynnistäessään uuden
yhtiönsä liiketoiminnan oikeudettomasti ilmaisseet ja käyttäneet T:n
yrityssalaisuuksia taloudellisen hyödyn hankkimiseksi ja C oli auttanut
heitä. A ja B kiistivät syytteen katsoen käyttäneensä ainoastaan
ammattitaitoonsa kuluvia yleisluonteisia tietoja. Arvioinnissa oli
otettava huomioon yhtäältä T:n oikeus suojata yrityssalaisuuksiaan ja
toisaalta A:n, B:n ja C:n elinkeinovapaus. Käräjäoikeus oli hylännyt
syytteet. Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että A:n ja B:n
ilmaisemat ja käyttämät tiedot olivat olleet luonteeltaan
yrityssalaisuuksia. Heidän vastuullisessa asemassa yhtiössä T hankkimaan
kokemukseensa nähden oli selvää, että he olivat olleet tietoisia
ilmaisemiensa ja käyttämiensä tietojen luonteesta. Teko oli siten ollut
tahallinen ja heidän katsottiin syyllistyneen yrityssalaisuuden
rikkomiseen.

C:n oli hänen kokemukseensa nähden täytynyt tietää,
että liiketoiminnan varsin nopea käynnistäminen oli ollut
toteutettavissa ainoastaan jäljentämällä T:n liiketoiminta tai osia
siitä. Hovioikeus katsoi, että C oli auttanut A:n ja B:n tahallisen
rikoksen tekemisessä muun muassa rahoittamalla liiketoimintaa. C:n
katsottiin syyllistyneen avunantoon yrityssalaisuuden rikkomiseen.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments