Lausunto uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysasetuksen edellyttämistä muutoksista

7.9.2016 | Lausunnot

Dnro 39/2016

Lausuntopyyntönne: OM 25/41/2015, OM017:00/2015, 28.6.2016
LAUSUNTO TYÖRYHMÄMIETINNÖSTÄ UUDELLEENLAADITUN MAKSUKYVYTTÖMYYSASETUKSEN EDELLYTTÄMÄT LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET

Suomen Asianajajaliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu seuraavaa:

Asiaa valmistellut työryhmä on tehnyt perusteellista työtä. Muutosehdotukset johtuvat maksukyvyttömyysasetuksen muutoksesta ja ovat pääosin teknisluontoisia. Niihin ei ole huomautettavaa.

Mietinnössä esitetään muutoksia maksukyvyttömyysrekistereihin. Suomen Asianajajaliitto ehdottaa, että rekisterien arkkitehtuuria suunniteltaessa tutkittaisiin myös mahdollisuus avoimen datan hyödyntämiseen rekisterin käyttötapana.

Viranomaisvetoisuus rekisterin tietojen jakamisessa niitä tarvitseville voi tuoda tarpeetonta kankeutta uusien palveluiden kehittämiseen. Avoimeen dataan perustuva rekisteri sen sijaan saattaisi tuoda uusia ja helppokäyttöisiä yksityisiä palveluita markkinoille. Esimerkiksi palvelu, jossa yhdistettäisiin Finlexin avointa dataa ja konkurssirekisteriin tehtäviä hakuja, voisi palvella sekä velkojia että velallisen edustajia heidän tiedontarpeessaan. Avoin data voisi mahdollistaa myös erikielisten palveluiden rakentamisen ilman valtiolle palvelun rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia.

Avoin data mahdollistaisi uusia innovaatioita pesänhoitajien tai saneerauksen selvittäjien tietojärjestelmiin. Sen sijaan rekisteri, josta tietoja saadakseen pitää käyttää valmiiksi luotua viranomaisten ylläpitämää internetpalvelua, on lähtökohtaisesti yhteen sopimaton muiden tietojärjestelmien kanssa. Tiedonhaussa joudutaan ehkä tarpeettomasti tekemään manuaalisia työvaiheita sen sijaan, että tieto liikkuisi automaattisesti järjestelmien välillä.

Vaikka avoimeen dataan ei vielä uusien maksukyvyttömyysrekistereiden luomisessa päästäisi, on olennaisen tärkeää integroida jo käytössä olevat järjestelmät – erityisesti KOSTI ja maksukyvyttömyysrekisteri heti. Mietinnöstä saa sen käsityksen, että tarve järjestelmien yhteydelle on tiedostettu mutta ei priorisoitu.

Järkevien työtapojen toteuttamiseksi ja inhimillisten virheiden välttämiseksi on kaikissa rekistereihin menevissä tiedoissa lähdettävä siitä, että yksi merkintä riittää. Merkinnän näkyminen eri rekistereissä on toteutettava tietotekniikan keinoin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa valvontapäivän määrääminen. Pitää riittää, että pesänhoitaja merkitsee valvontapäivän KOSTIin, josta tieto välittyy edelleen konkurssirekisteriin.

Rajapinnat eri rekistereihin ja järjestelmiin on syytä pitää niin avoimina, että mahdollisuus kehittää pesänhoitajien tietojärjestelmien yhteensopivuutta julkisten tietokantojen kanssa olisi todellinen vaihtoehto sille, että tietoja kopioidaan käsin järjestelmästä toiseen.

Helsingissä syyskuun 7. päivänä 2016

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO

Jarkko Ruohola
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja

LAATI
Asianajaja Kari Jaatinen, Asianajotoimisto Kari Jaatinen, Helsinki

Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntija-ryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu insolvenssioikeuden asiantuntijaryhmässä.